Kansainvälinen presidentti: Luotan siihen      Kotimainen: Vastuu on minun   I-piiri : Palvellen parempaan

Koti
Ylös
Adressipalvelu
Esitelmapankki

 

 

 

 

Suomen Lions-liiton Suomi Johtoon kampanjan tukemiseksi, olemme perustaneet kaksi projektia: Adressipalvelu ja Esitelmäpankki.

Molemmila projekteilla on omat sivustonsa.

 

 

SUOMI JOHTOON – UUSI VAIHE

Suomi Johtoon – hanke siirtyi uuteen vaiheeseen, kun ehdokkaallemme, entiselle kansainväliselle johtajalle (PID) Harri Ala-Kuljulle ryhdytään hankkimaan aitoja kannatuksen ilmaisuja järjestömme toimintatapojen edellyttämällä tavalla. Aiheesta järjestettiin neuvottelu- ja tiedotustilaisuus piirien Suomi Johtoon - asiamiehille Tikkurilassa 20.3.2010. Asiaa käsiteltiin samana päivänä myös entisten piirikuvernöörien tapaamisessa samassa paikassa.

Ehdokkaamme Harri Ala-Kulju kertoi kansainvälisen presidentin valitsemisen tilanteesta:” Tärkeimmät tapaamiset on suoritettu. Näkymät ovat hyvät asettumiselle ehdokkaaksi 2. kansainväliseksi varapresidentiksi Seattlessa 2011. Ensi kesän loppuun mennessä ratkeaa pääseminen järjestön viralliseksi ehdokkaaksi”.

Lion Harri kertasi keskeiset tekijät, joilla jokainen Lions-klubi voi vaikuttaa oman ehdokkaamme puolesta. Ne ovat oman klubin jäsenmäärä, klubin osallistuminen LCIF – katastrofiapuun ja Melvin Jones – jäsenyyksien kartuttamiseen, klubin raportoinnin jämptiys ja suomalaisten näkyvyys vaalitilanteessa Seattlessa 2011.

Liittomme puheenjohtaja, CC Christer Löfström muistutti tilaisuudessa, että juuri nyt on Lions-vuodessa se aika, jolloin Lions-klubissa pitää muistaa ottaa yhteys kaikkiin vähemmän aktiivisesti tällä kaudella toimintaan osallistuneisiin jäseniin ja varmistaa heidän mukana olonsa ensi kaudella.

Teksti ja kuva: PDG Markku Talvio

Suomen ehdokas kansainväliseksi presidentiksi PID Harri Ala-Kulju muistutti Tikkurilassa, että jokainen suomalainen Lions-klubin presidentin kunnia-asia on luovuttaa klubinsa seuraajalleen vähintään yhtä vahvana kuin itse otti sen vastaan.

 

 

Suomi johtoon tukikerayksen ohjeet

Suomi johtoon tukikerayksen saannot

Suomi johtoon matkatuen jakosaannot